Palveluintegraatiosta apua hoitajapulan ratkaisuun?

Sosiaali- ja terveyspalveluiden yksi merkittävimmistä haasteita on vastata huoltosuhteen heikkenemiseen, ikääntyvään väestöön ja siten kasvavaan palveluntarpeeseen samalla huolehtien julkisen sektorin taloudellisesta kantokyvystä. Kasvava palveluntarve on luonnollisesti kasvattanut myös henkilöstön tarvetta, ja julkisella sektorilla työvoimapula on suorastaan kroonistunut sekä alati pahentunut. Pelkästään hoitajien tarpeen puhutaan olevan tuhansissa. Ikääntyneiden kustannustehokkaan ja inhimillisen hoidon yhdistäminen riittävään henkilöstön määrään on yhtälö, joka kaipaisi kipeästi ratkaisua.

Tarkastelen tässä esseessä nykyistä julkisen sektorin henkilöstövajetta sekä sairaanhoitajien alanvaihdon syitä. Tämän jälkeen esittelen palveluintegraation terveyspalveluiden kehittämisen työkaluna. Lisäksi tarkastelen kolmea eri johtamisen tyyppiä, joita jokaista tarvitaan onnistuneen ja sujuvan palveluintegraation toteuttamisessa. Lopuksi pohdin, voisiko palveluintegraatiolla ja hyvällä johtamisella ratkaista hoitajapulaa, josta sosiaali- ja terveysalalla kärsitään merkittävästi.

Tarkastelussa julkisen sektorin henkilöstövajeen tilanne

Julkisen sektorin sosiaali- ja terveysalan karusta tilanteesta kertovat lukuisat tilastot ja median välittämät kokemukset hoitotyön kentältä jo vuosien ajan. Keva (2023a, 8, 36) ilmoittaa, että kunta-alalla tehtäviä oli täyttämättä vuonna 2022 sairaanhoitajista noin 16 500 (8200 vuonna 2020), lähihoitajista noin 8 900 (740 vuonna 2020). TEM (2020, 16) kuvaa myös merkittävää työvoimapulaa hoitoalalla, sillä vaikka kaikki sote-alan työttömät työnhakijat saataisiin välittömästi työllistettyä, jäisi silti täyttämättä noin 2300 lähihoitajan paikkaa ja noin 2000 sairaanhoitajan paikkaa.

STM (2023) toteaa tiekartassaan vuosille 2022–2027, että sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöiden rekrytointi on koko maassa haasteellista, mikä on ollut omiaan aiheuttamaan haasteita palveluiden tuottamisessa lain määrittelemissä puitteissa sekä tuotetun palvelun laadussa. Myös THL:n (2020, 4, 10) raportissa mainitaan julkista puolta vaivaava henkilöstöpula, vaikka henkilöstön kokonaismäärä onkin kasvanut tasaisesti vuosittain. Lähivuosina suurten ikäpolvien eläköityessä ja ikääntyneiden palveluntarpeen lisääntyessä hoitajien tarve on vieläkin runsaampaa (THL 2020, 8, 10).

Hoitajapulan moninaiset syyt

Hoitajapula ei selity pelkällä palvelutarpeen kasvamisella, vaan alalla on runsaasti ongelmia, joiden vuoksi sairaanhoitajat eivät viihdy enää työssään. Vuorikallio (2020, 16) on koonnut pro gradu -tutkielmansa kirjallisuuskatsauksessa sairaanhoitajien alanvaihtoa edistävät tekijät yhdeksi taulukoksi, jotka hän on jaotellut teemoittain kolmeen osaan. Työhön liittyviksi tekijöiksi mainitaan esimerkiksi etenemismahdollisuuksien heikot näkymät, työnkuvan yksipuolisuus, vuorotyö, johtamisen ongelmat, palautteen vähäisyys, ammattiin kuulumattomien työtehtävien toteuttaminen ja liian suuri vastuu. Työoloihin liittyviä tekijöitä olivat puolestaan esimerkiksi henkilöstövaje, fyysinen ja henkinen väkivalta työssä, työpaikan tuen puute, perehdytyksen ja palkitsemisen puutteet, liiallinen potilasmäärä ja työkuormitus, huono ilmapiiri työssä sekä haasteet työn ja perheen yhteensovittamisessa. Kolmas osio käsitteli työntekijään liittyviä tekijöitä, joita olivat stressi, uupumus, tyytymättömyys työhön, käytännön taitojen puute, pelko virheiden tekemisestä, nuori ikä, eettiset ristiriitaisuudet, työhön sitoutumattomuus, alhainen koulutus sekä omaa fyysistä ja psyykkistä terveyttä koskevat syyt.

Listaus on kattava, ja se korreloi Sairaanhoitajaliiton (2020) tekemän kyselyn kanssa, jossa listattiin arvostuksen puute, perehdytyksen riittämättömyys, työturvallisuuden heikentyminen, uupumus ja henkilöstövaje kuormittaviksi tekijöiksi hoitotyössä. Yli puolet kyselyyn vastanneista (n=2344) oli pohtinut alanvaihtoa. Vuorikallio (2020, 8) kirjoittaa, että eurooppalaisessa RN4CAST-tutkimuksessa 49 % suomalaisista sairaanhoitajista oli ilmoittanut lähtevänsä seuraavan vuoden kuluessa sairaalatyöpaikastaan. Myös TEMin (2020, 64) raportista käy ilmi, että noin puolet sairaanhoitajista oli pohtinut työpaikan vaihtoa.

Palveluintegraatio terveyspalveluiden kehittämisen työkaluna

Huoltosuhteen heikkeneminen ja ikääntyneiden palvelutarpeen lisääntyminen asettavat todelliset haasteet sosiaali- ja terveydenhuollolle niin henkilöstön saatavuuden kuin julkisen talouden kestävyyden muodossa (THL 2020, 8). Esimerkiksi THL:n (2021, liitetaulukko 1) tilastoraportissa vuodelta 2019 olevat luvut ovat hälyttäviä: julkisella sektorilla vuonna 2000 ikääntyneiden ja vammaisten ympärivuorokautinen hoiva asumispalveluissa maksoi 232,2 miljoonaa euroa, kun vuonna 2019 luku oli kivunnut jo 2,5 miljardiin euroon. Kotihoidon osuus oli vuonna 2000 327,9 miljoonaa euroa ja vuonna 2019 924 miljoonaa euroa. Palveluiden tarve on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti, mikä on tarkoittanut henkilöstön tarpeen lisääntymistä ja siten sosiaali- ja terveysmenojen merkittävää kasvua. Tarvitaan siis sekä hoidon laadun säilyttämisen että talouden näkökulmasta kestäviä ratkaisuja.

Sosiaali- ja terveysmenojen hillitsemiseksi apua haetaan nyt palveluintegraatiosta, joka hyvin toteutettuna voi tarkoittaa merkittäviä kustannussäästöjä sekä hoitopolkujen että -kokonaisuuksien sujuvampaa toimintaa (THL 2023). Palveluintegraatiossa etsitään keinoja edellä mainittujen haasteiden lisäksi esimerkiksi palveluiden päällekkäisyyden ja tehottomuuden, palveluiden saatavuusongelmien, hoidon jatkuvuuden puutteiden ja asiakasprosessien heikon laadun parantamiseksi (Rajavaara 2020). THL (2023) kuvailee palveluintegraation tavoitteiksi myös palvelujärjestelmän toiminnan tehostamista, palvelun laadun parantamista sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kohoamista.  STM (2022) julkaisi tiedotteen, jossa se ilmoittaa myöntäneensä hyvinvointialueille palveluintegraation tutkimiseen rahoitusta. Palveluintegraatiosta on toistaiseksi melko vähän tutkimusnäyttöä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, joten tutkimus on erittäin paikallaan.

Johtamisen eri muodot palveluintegraation keskiössä

Palveluintegraatio ei voi toteutua ilman hyvää johtamista. Esimerkiksi tietoperustainen johtaminen, työkykyjohtaminen ja kustannusjohtaminen ovat nousevia johtamisen muotoja, joiden tarpeellisuutta on alettu tunnistaa enenevissä määrin.

Tietoperustainen johtaminen on organisaation johtamisen kulmakiviä, sillä se perustuu tutkittuun, näyttöön tai kokemukseen perustuvaan tietoon, ja päätöksentekoa korostetaan näiden tekijöiden kautta. Palveluintegraatiossa tietoperustainen johtaminen on yksi tärkeimmistä johtamisen muodoista, sillä se laittaa tarkastelemaan palveluintegraation suunnittelua, toteutusta, budjetointia tutkitun ja/tai näyttöön perustuvan tiedon valossa. (Ylitalo-Katajisto 2019, 49–52.) Myös STM (2023, 14) toteaa hyvinvointialueilla toteutettavan johtamisen olevan vahvasti tietoperusteisuuteen nojaavaa.

Keva (2023b) nostaa asiantuntijamuistiossaan työkykyjohtamisen esille. Kevassa (2023b) on tunnistettu henkilökunnan työhyvinvoinnin olevan avainasemassa, joka on suuresti riippuvainen esihenkilön työkykyjohtamisen taidoista. Laadukkaalla työkykyjohtamisella voidaan tuottaa merkittäviä kustannussäästöjä ja tukea henkilöstön jaksamista työelämässä. Palveluintegraatio toteutuu parhaiten, kun henkilöstön työkykyyn ja työhyvinvointiin kiinnitetään huomiota, ja nämä ovatkin osa palveluintegraation tavoitteista (THL 2023). Hoitoprosessien sujuvoittaminen tapahtuu parhaiten henkilöstöä kuunnellen ja päätöksentekoon mukaan ottaen. Nämä tekijät lisäävät työhyvinvointia. Prosesseja ei voi suunnitella tai toteuttaa menestyksekkäästi ilman prosesseja tuottavaa henkilöstöä, ja siksi tarvitaan myös laadukasta työkykyjohtamista.

TEM (2015, 36) esittää puolestaan kustannusjohtamisen tärkeyttä, sillä kasvavat sosiaali- ja terveysmenot asettavat julkisen sektorin talouden kantokyvyn koetukselle. Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan aina ruohonjuuritasolta kansalliselle tasolle tapahtuvaa priorisointia, etäteknologian hyödyntämistä, itsepalvelun lisäämistä sekä palveluverkon kehittämistä keskittäen vaativia palveluja ja rakentaen lähipalveluista kevyempiä muotoja. Kustannusjohtaminen on yksi palveluintegraation tärkeimmistä työkaluista, sillä palveluintegraatiossa haetaan prosessien tehostamisen myötä myös kustannustehokkuutta (Rajavaara 2020).

Voivatko palveluintegraatio ja hyvä johtaminen ratkaista hoitajapulan?

Keva (2023b) toteaa, että hyvällä henkilöstön työhyvinvoinnilla on ratkaiseva vaikutus niin julkisen sektorin talouteen, kuin kroonistuneeseen henkilöstövajeeseen. Tunnistetun ongelman myötä Keva (2023b) suositteleekin kuutta keinoa, joilla työvoiman saatavuutta ja riittävyyttä voidaan parantaa. Nämä keinot ovat työllisyysasteen nosto, koulutuspaikkojen lisääminen työvoimapula-aloille, työperäisen maahanmuuton lisääminen ja kotouttamisen tehostaminen, työntekijöiden työhyvinvoinnin ja työkyvyn parempi tukeminen, sekä eläkeläisten työelämään osallistumisen kannustaminen. TEM (2015, 35–36) puolestaan esittää toimenkuvien ja koulutusvaatimuksien parempaa joustavuutta, jossa lääkäreiden vastuuta siirrettäisiin enemmän erikoistuneille sairaanhoitajille ja hoitohenkilökunnan osaamisvaatimuksia tulisi muuttaa joustavammiksi tutkintopohjaisuudesta kohti osaamispohjaisuutta.

Kevan (2023b) mainitsema työhyvinvoinnin ja työkyvyn tukemisen lisääminen ovat askel oikeaan suuntaan, sillä moni sairaanhoitaja kokee nimenomaan tarvitsevansa näissä asioissa parempaa tukea (Sairaanhoitajaliito 2020). Sairaanhoitajat kaipaavat myös parempaa johtamista, ja näiden tarve onkin hyvin tunnistettu Ylitalo-Katajiston (2019), Kevan (2023b) ja TEMin (2015) osalta.

STM:n (2023, 14–20, 28–31) tiekartassa on onnistuttu tunnistamaan hoitajapulaa aiheuttavat tekijät ja pyritty luomaan konkreettiset ehdotukset. Osaamisen parempi tunnistaminen, korostaminen ja hyödyntäminen uralla nousujohteisesti, johtamistaitojen tärkeys, omaa ammattia vastaavat työtehtävät, aktiivisemmat työnjaot eri ammattikuntien välillä sekä digitalisaation hyödyntäminen ovat mainittuja keinoja. Myös TEM (2020, 65) mainitsee digitalisaation yhdeksi keinoksi työvoimapulan ratkaisemisessa. STM (2023, 32) on nostanut palveluintegraation erikseen esille hoitajapulan ratkaisemisessa, jossa palveluintegraation halutaan karsivan päällekkäistä toimintaa, säästävän resursseja, hillitsevän kustannuksia sekä vastaavan tehokkaammin asiakkaiden palvelutarpeisiin. Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyyttä taataan sillä, että pyritään ehkäisemään palvelutarpeiden syntymistä tarjoamalla ennaltaehkäisevää ja ennakoivaa palvelua.

Raportit antavat osviittaa, että hoitajapulaa todella yritetään ankarasti ratkaista, ja nimenomaan palveluintegraatiosta sekä sen osista on lähdetty etsimään ratkaisua. Ongelmat on tunnistettu onnistuneesti, sillä ne korreloivat hoitajien kokemuksien kanssa, ja siksi raporttien ehdotuksilla on todellista painoarvoa. Johtaminen kuuluu kiinteästi palveluintegraatioon ja takaa sen onnistumisen, ja se onkin hoitajien mainitsemana yksi tärkeimmistä työssä jaksamisen elementeistä.

Lopuksi

Ikääntyneiden kasvavaan palvelutarpeeseen sekä hoitajapulaan on löydyttävä ratkaisuja, eivätkä ne suinkaan ole yksinkertaisia. Meillä on kuitenkin jo paljon olemassa olevia toimintoja ja toimintatapoja, jotka auttaisivat näiden ongelmien ratkaisemisessa. Kasvavat palvelutarpeet pakottavat jo itsessään palveluintegraatioon, sillä hoidon priorisointia, sujuvuutta ja tehokkuutta on kehitettävä sosiaali- ja terveysmenojen hillitsemiseksi. Siksi erittäin hyvin suunnitellulla palveluintegraatiolla ja hyvällä johtamisella voi olla todellinen näytön paikka hoitajapulan ratkaisemisessa.

STM:n (2023) tiekartta on onnistunut tunnistamaan hoitajien alanvaihtoa koskevia tekijöitä ja hoitajapulan vakavuuden, ja pureutumaan näihin runsailla käytännön menetelmillä. Onnistuneesta palveluintegraatiosta sekä hyvästä johtamisesta haetaan ratkaisua näihin merkittäviin sosiaali- ja terveysalan ongelmiin. Hyvinvoiva henkilöstö ja hyvin toteutetut palvelut ovat kuitenkin niitä kustannustehokkaimpia tapoja tuottaa sosiaali- ja terveysalan palveluja, ja nämä ovat palveluintegraation kovinta ydintä.

Lähdeluettelo

Keva. 2023a. Kuntasektorin työvoimaennuste. Viitattu 2.3.2023. https://www.keva.fi/contentassets/de5752333bfb4e0a8194a8797ed24935/analyysi-kuntien-tyovoimatarpeista-2023.pdf

Keva. 2023b. Suomalaisten työkyvystä huolehtiminen on nostettava politiikan keskiöön. Asiantuntijamuistio. Viitattu 2.3.2023. https://www.keva.fi/uutiset-ja-artikkelit/kuntien-tyovoimaennuste-hoitajapula-kaksinkertaistui-kahdessa-vuodessa/

Rajavaara, M. 2020. Palveluintegraatio. Sosiaali- ja terveyspalvelujen perusta. Valtiotieteellinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Luentosarja. Hyvinvointipalveluiden perusta ja järjestelmät -kurssimateriaali.

Sairaanhoitajaliitto. 2020. Yli puolet Sairaanhoitajaliiton koronakyselyn vastaajista mietti alanvaihtoa koronapandemian aikana. Viitattu 6.3.2023. https://sairaanhoitajat.fi/yli-puolet-sairaanhoitajaliiton-koronakyselyn-vastaajista-mietti-alanvaihtoa-koronapandemian-aikana/#

STM. 2023. Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaaminen. Tiekartta 2022–2027. Viitattu 1.3.2023. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7178-3

STM. 2022. Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiotutkimukseen myönnetty rahoitusta. Viitattu 6.3.2023. https://stm.fi/-/sosiaali-ja-terveydenhuollon-integraatiotutkimukseen-myonnetty-rahoitusta

THL. 2023. Palveluintegraatio. Viitattu 2.3.2023. https://thl.fi/fi/web/sote-palvelujen-johtaminen/kehittyva-palvelujarjestelma/palveluintegraatio

THL. 2021. Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2019. Tilastoraportti 15/2021. Viitattu 1.3.2023. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021052131001

THL. 2020. Tiedosta arviointiin. Tavoitteena paremmat palvelut. Sosiaali- ja terveyspalvelut Suomessa 2018. Viitattu 28.2.2023. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-474-5

TEM. 2020. Missä mennään sote-toimiala? Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialaraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2020:1. Viitattu 2.3.2023. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-480-8

TEM. 2015. Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät. Viitattu 28.2.2023. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75084/TEMrap_3_2015_web_15012015.pdf

Vuorikallio, S-K. 2020. Sairaanhoitajien alanvaihto – mikä siihen johtaa? Haastattelututkimus. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 6.3.2023. http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20210051

Ylitalo-Katajisto, K. 2019. Paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden yksilöity sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteen kokoaminen. Oulun yliopisto. Väitöskirja. Viitattu 2.3.2023. http://urn.fi/urn:isbn:9789526224084