Mitä sotelle voi tehdä eduskunnasta käsin?
Eräs käyttäjä kysyi Twitterissä minulta ehdokkuuden julkistamisen jälkeen, miten lähtisin korjaamaan sotea. Siinä onkin haastava, mutta ei varmasti mahdoton tehtävä. Lähden tässä blogikirjoituksessa tarkastelemaan vaihtoehtoja, joilla sote voitaisiin saada eduskunnan tasolta kuntoon.
Riittävä rahoitus…
Raha, raha ja raha. On varmistettava, että palveluilla on riittävät rahalliset resurssit. Tämä tapahtuisi ottamalla julkisen sektorin budjetit tarkasteluun, ja läpikäymällä toiminnot ja niiden kustannusarviot. Vain riittävällä resursoinnilla voidaan taata hyvä hoito. Ja nyt kun sote on erittäin huonossa kunnossa paikoitellen, rahaa on todennäköisesti budjetoitava normaalia enemmän, jotta erittäin tulehtunut tilanne saadaan edes hallintaan. Juuri aloittaneet hyvinvointialueet koeponnistavat uutta mallia, jota jään mielenkiinnolla seuraamaan. Harmikseni huomasin, että jo ennen ensimmäistä hyvinvointialueiden työpäivää budjetit olivat alimitoitetut. Aika ikävästä paikasta lähdetään uuden mallin pariin.
… ja riittävä vastuuttaminen
Nyt varsinkin, kun raha tulee valtiolta hyvinvointialueille, mielestäni hyvinvointialueet ovat myös tilivelvollisia valtiolle omasta toiminnastaan. Tällä hetkellä hyvinvointialueet ja valtio käyvät vuosittain ohjaus- ja arviointiprosessin hyvinvointialueen toiminnasta ja rahoituksen riittävyydestä. Mielestäni tämä on liian harva väli. Lisäksi jos hyvinvointialue tarvitsee toistuvasti lisärahoitusta, se voidaan ottaa arviointimenettelyyn. Tämä ei toimenpiteenä kuulosta riittävältä. Tarvitaan riittävän läpinäkyvää budjettia, jossa kustannusarviot on kirjattu perusteellisesti auki. On oltava selvää, mihin toimintoihin raha kulkeutuu. On ehkä työlästä, mutta samalla ehkäisee väärinkäytöksiä.
Miten vastuutetaan?
Eduskunnan yhtenä tehtävänä on laatia ministeriöiden avulla lakeja, kriteerejä ja tavoitteita yhteiskunnan eri toimielimille. Näin ollen hyvinvointialueille tulisi laatia valtakunnalliset laatukriteerit ja -tavoitteet. Jokainen hyvinvointialue omaa omat erityispiirteensä, jotka huomioitaisiin, mutta lähtökohdat pystytään varmasti muotoilemaan. Myös tarvittaessa voitaisiin laatia lakeja, jotka pakottavat nimenomaan työnantajat panostamaan toimintaansa. Välillisesti se kohdentuisi henkilöstön pysyvyyteen, työhyvinvointiin, riittävään henkilökuntaan ja näin suoraan toimintojen laatuun. Katsoisin myös, että hyvinvointialueiden johdossa pitäisi toimia virkavastuulla, jolloin vastuu olisi aitoa.
Toinen vaihtoehto on maakuntavero, jonka kautta hyvinvointialueet keräisivät itse oman budjettinsa. Jotta verokantoja ei olisi aivan mielettömästi, tulisi taas toisaalta yhdenmukaistaa verotusta.
Miten valvotaan?
Valviran tarkoitus olisi valvoa aluehallintovirastojen kanssa hyvinvointialueiden toimintaa. Nykyiset resurssit sekä toimenpiteet ovat täysin riittämättömät. Esimerkiksi TAYSin Acuta sai 120 potilasturvallisuuden vaarantumisen ilmoitusta vuonna 2022, ja aluehallintovirasto näki parhaaksi antaa heille huomautuksen aiheesta. Miten huomautus lisää motivaatiota johdossa laittaa asiat kuntoon?
Näkisinkin, että tarvitaan porkkanaa ja keppiä kannustimeksi. Valviralle ja aluehallintovirastoille annettaisiin isommat mandaatit puuttua väärinkäytöksiin. Voidaan iskeä niin isot sanktiot, että johdon on pakko puuttua asiaan. Voidaan myös vedota virkavastuuseen; enää sote-alan johto ei nauti suojatyöpaikan virkaa, vaan joutuu aidosti vastaamaan budjetin pitävyydestä tai pitämättömyydestä. Tuloksellisuutta on pystyttävä arvioimaan ja laiminlyönneistä ohjaamaan johto vaihtoon. Valvonnassa edellytettäisiin myös valtakunnallisten laatukriteereiden ja -tavoitteiden saavuttamisen raportointia säännöllisin väliajoin, ja jos näin ole tapahtunut, selvennystä, miksi näin on.
Porkkanana voisi toimia lisärahoituksen myöntäminen hyvin hoidetusta hyvinvointialueesta, jota voisi kohdentaa uusien tutkimusalueiden avaamiseen, uusien hoitojen aloittamiseen tai erikoisemman hoidon toteuttamiseen. Porkkana tulee kuitenkin vasta sitten, kun perusasiat todella ovat hallinnassa. Innovointi innovoimisen ilosta ei pidemmän päälle tuota mitään järkevää, jos painopiste on uuden tuottamisessa eikä jo käytössä olevan toiminnon sujuvan toiminnan varmistamisessa.
Porkkana voi olla siinä mielekäs, että se edistäisi tutkimusta, hoitojen kehittämistä ja parantaisi myös sairaaloiden mainetta erikoistumisellaan ja erityisosaamisellaan. Näin myös hyvinvointialueet onnistuvat brändäämään toimintaansa uusille työntekijöille ja kansainvälisille toimijoille. Voisimme olla mallimaa monessa hyvinvointialueen toiminnossa, josta meiltä tullaan ottamaan mallia.
Tämä taas voisi kannustaa esimerkiksi lääkäreitä hakeutumaan eri puolille Suomea, mikä on nyt ollut monen alueen ongelmana. Eikä kyseisten lisärahoitusten alla olevien toimintojen tarvitse rajoittua mitenkään erikoissairaanhoitoon; myös perusterveydenhuollossa voidaan panostaa uusiin hoitomalleihin, hoitopolkuihin, kehittää hoidon jatkuvuutta ja sujuvuutta, kehittää hoitoja, kuten mitä voisi hoitaa perusterveydenhuollossa erikoissairaanhoidon sijaan.
Sitten on poikkeuksia
Huoltosuhteemme kallistuminen edellyttää rahallista panostusta, joka todennäköisesti tarkoittaa leikkaamista tai vaihtoehtoisesti velanottoa. Vanhustenhoitomme Suomessa on paikoin niin huonossa jamassa ja huoltosuhteen vääntyessä entisestään, meillä räjähtää pitkäikäisten ja huonokuntoisten sekä entistä monisairaampien vanhusten määrä käsiin. Jos haluamme ajatella asuvamme inhimillisessä hyvinvointivaltiossa, meidän on laitettava vanhustyö kuntoon. Sitä on nyt resursoitava riittävästi, jotta laiminlyönti ja muiden kenttien ylikuormitus loppuisi. Tilanne tasapainottuu, kun huoltosuhde muuttaa taas muotoaan. Rahallisesti tämä voi kirpaista, mutta on inhimillisyydessään korvaamatonta. Vanhustyöstä puhuinkin toisessa blogikirjoituksessani, käy tutustumassa tästä.
Riittävätkö toimenpiteet?
Todennäköisesti eivät, sillä sote-ala on pahassa syöksykierteessä, ja se vaatii nyt kaikilta tasoilta ponnistusta. Jo ruohonjuuritason henkilöstön työhyvinvoinnista ja lähijohtamisesta alkaen aina ylihoitajien, ylilääkäreiden ja lopulta ylimmän johdon toimintaan tarvitaan paikoitellen isojakin muutoksia. Näitä on vaikea eduskunnasta käsin muuttaa muuten kuin antamalla riittävän selkeitä tavoitteita ja laatukriteerejä, laatia lakeja, joita on noudatettava ja valvoa, että nämä kaikki tapahtuvat oikeasti. Rahoituksen painopisteen tulisi aivan ehdottomasti olla varsinaisissa potilastoiminnoissa, käytännön työssä, joka pelastaa henkiä ja mahdollistaa elinvuosien jatkumisen. Meidän on yritettävä kaikkemme, jotta saamme soten pelastettua. Se on Suomen yksi tärkeimmistä asioista ja meidän tulisi voida olla jälleen ylpeitä omasta terveydenhuollostamme, jota muut tulevat ulkomailta ihailemaan ja ottamaan oppia.
